Asiakastarinat kertovat osaamisestamme

Asiakastarinat kertovat osaamisestamme

KJH-Comp on kasvanut kumppanin kilpailukyvystä huolehtimalla

KJH-Comp on Härmässä toimiva ohutlevymekaniikan sopimusvalmistaja. Yritys on toiminut pian kymmenen vuotta ja on siinä ajassa kasvanut viisi henkilöä työllistävästä yrityksestä noin 50 henkilön yritykseksi.

– Ohutlevymekaniikan sopimusvalmistaja tarkoittaa käytännössä sitä, että teemme asiakkaan toimittamien suunnitelmien mukaisia ohutlevytuotteita sisältäen laserleikkausta, särmäystä, hitsausta ja myös kokoonpanoa, KJH-Compin yrittäjä ja toimitusjohtaja Hannu Lahtinen kertoo.

Julkaistu: 02.04.2019


Härmässä toimiva KJH-Comp on kasvanut kiitettävää vauhtia.



Yrityksen kasvuvauhti on ollut huimaa. Kymmenen vuoden aikana toiminta on luonnollisesti muuttunut paljonkin, mutta perusidea on pysynyt samana ja yksi ajatus kirkastunut koko ajan.

– Haluamme olla asiakkaamme kumppani eikä vain ohutlevyosien toimittaja, Lahtinen linjaa.

– Kilpailuetumme on joustavuus ja halumme parantaa myös asiakkaamme kilpailukykyä. Otamme voimakkaastikin kantaa asiakkaamme tuotteiden valmistettavuuteen. Tai itse asiassa keskitymme nimenomaan valmistettavuuteen. Kun tuote on edullisempi valmistaa, asiakkaamme saa siitä hintaetua.

Lahtisen mukaan tämä kilpailuvaltti ei synny yhden yksittäisen asian avulla vaan kyseessä on monen asian summa, joihin yritys kiinnittää huomiota. Sopimusvalmistajuus kuvastaa Lahtiselle myös kumppanuutta ja vastuun kantoa.

– Sopimusvalmistajuus on sitä, että haemme pitkäaikaisia kumppaneita. Se taas tarkoittaa sitä, että haluamme olla asiakkaamme mukana jo suunnitteluvaiheessa ottamassa kantaa valmistettavuuteen. Emme ole mukana pelkästään tuotantovaiheessa.

"Se ei synny millään muulla kuin sillä, että teet sen minkä lupaat."

– Kumppanuus asiakkaidemme kanssa on hyvinkin avointa. Pisimmälle viedyt kumppanuudet toimivat avoimella hinnoittelulla ja sillä, että me kerromme mistä hinta muodostuu.

Miten sellainen kumppanuus syntyy?

– Siihen on vain yksi tie. Se ei synny millään muulla kuin sillä, että teet sen minkä lupaat, Lahtinen vakuuttaa.

Yhteistyö syventynyt myös Konttoripisteen kanssa


Keski-Pohjanmaan Konttoripiste toimittaa KJH-Compille toimistotarvikkeet, tulostusratkaisut ja ylläpidon sekä viimeisimpänä yhteistyöprojektina toimistokalusteratkaisut KJH-Compin toimitilojen laajennukseen.


KJH-Compin toimitusjohtaja Hannu Lahtinen.


– Toimitilojen kalustus oli isoin projekti jonka olemme yhdessä tehneet. Se toimi hienosti. Tavarat tulivat silloin kuin piti ja olivat sellaiset kuin oli sovittu, Lahtinen kertoo.

Yhteistyö Konttoripisteen kanssa on kehittynyt samaan tapaan kuin KJH-Compin yhteistyö omien asiakkaidenkin kanssa.

– Usein se lähtee hyvinkin pienestä, mutta kasvaa sitten, kun luottamus kasvaa. Ja alkaa sitten muuttua kumppanuudeksi.

Lahtinen arvostaa Konttoripisteen kanssa tehtävässä yhteistyössä muun muassa vaivattomuutta.

– Konttoripisteen vahvuus on henkilökohtainen yhteyshenkilö, joka käy täällä meillä paikan päällä. Tänä päivänä samat tavarat ja laitteet saa tilattua netistäkin. Mutta jatkuvasti samana pysynyt yhteyshenkilö osaa jo puolikkaasta sanastamme sanoa, millaisen kokonaisratkaisun me tarvitsemme. Se on hyvin vaivatonta asiointia, Lahtinen kiittelee.

Menu