Fujitsun vuoden 2017 DG-kauppias on Keski-Pohjanmaan Konttoripisteen Tuomo Lahti


31.10.2017

Fujitsu jakoi nyt ensimmäistä kertaa Fujitsun Vuoden Data Group -kauppias tunnustuksen. Tämän tunnustuksen sai ansaitusti pitkän, 32-vuotisen kauppiasuran tehnyt Keski-Pohjanmaan Konttoripisteen yrittäjä, toimitusjohtaja Tuomo Lahti. Keski-Pohjanmaan Konttoripisteen liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 3,2 milj. euroa ja henkilöstön määrä on 12. Toimipisteitä on viisi Kokkolassa, Pietarsaaressa, Kannuksessa, Ylivieskassa ja Raahessa.


Lämpimät onnittelut Tuomo Lahdelle Vuoden Fujitsu Data Group -kauppias tunnustuksesta.

Miten kauppiasurasi aikoinaan alkoi?

- Kiitos onnitteluista. Perustin Konttoripisteen Kokkolan Rantakadulle vuonna 1985. Olin ollut IT-alan töissä jo neljä vuotta ennen omaa yritystä. Silloin aloittaessani olivat rullapaperifaksit ja elektroniset kirjoituskoneet myyntivaltteja. Ala on kehittynyt ja kehittyy edelleen valtavan nopeasti.

Miten yritystoiminta on laajentunut ja muuttunut vuosikymmenten aikana?

- Alan nopea kehitys on vaatinut ja vaatii jatkuvaa uuden oppimista, oikeiden valintojen tekemistä ja panostusta oikeisiin asioihin. Konttoripiste on kasvanut 32 vuodessa viiden toimipisteen alueelliseksi asiantuntijayritykseksi. Tarjoamme asiakkaillemme IT- ja toimistotekniikan laite- ja palveluratkaisut kattavasti, jopa toimistokalusteet. Entistä enemmän asiakkaat kysyvät IT-ylläpito- ja kehityspalveluita. Esitystekniikka kuuluu myös palvelukokonaisuuteemme.

Miten yhteistyö alkoi Fujitsun kanssa?

- Fujitsulla oli aikoinaan hyvä ja sinnikäs myyjä, joka soitteli säännöllisesti ja halusi tulla esittelemään laitteita meille. Lopulta suostuin ja tuon esittelyn jälkeen innostuin Fujitsun tuotteista. Eli hyvä myyjä ja laadukkaat tuotteet käännyttivät meidät Fujitsun myyjäksi. Ensi myimme kannettavia ja sitten tuotevalikoima laajentui vähitellen. Fujitsu on nykyään päämerkkimme IT-laitteissa, kuten , kannettavissa, näytöissä ja palvelimissa. Olemme jopa vähän epätavallinen toimija alalla, sillä varastoimme jonkin verran laitteita. Nopeat toimitukset ovat kilpailuetu.

Miten näet alan kehityksen ja haasteet lähivuosina?

- Saa juosta, jotta pysyy paikollaan. Eli on oltava joka hetki hereillä. Ala menee eteenpäin huimaa vauhtia ja meidän on valittava, mihin keskitymme. On osattava tehdä oikeat valinnat, ennakoitava asiakkaiden tarpeet ja omaksuttava uudet teknologiat. Kehityksessä mukana pysyminen vaatii henkilökunnan kouluttamista sekä oikeiden palveluiden ja kumppaneiden valintaa. Haluan pysyä ajan hermolla, joten teen paljon itsekin asiakaskäyntejä - saan asiakkailta paljon tietoa.

Mikä on positiivisin asia työssäsi?

- Yrittäjyys on rikastuttanut elämää. Työssäni pystyn joka päivä haastamaan itseni ja kehittämään liiketoimintaamme. Olen tavannut paljon ihmisiä, saanut ystäviä sekä rakentanut laajan verkoston. Nautin työstäni.

Mikä on mottosi?

- Positiivisuus kantaa!

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi?

- Haluan pysyä terveenä ja olla bisneksessä mukana. Meillä on firmassa hyvä tekemisen meininki, joten haluan jatkaa työtäni vielä pitkään. Kiitos kuuluu mahtavalle henkilökunnallemme.

Haluatko lähettää terveisiä Data Group -kollegoille ja kumppaneille?

- Kiitän kaikkia hyvästä ja pitkästä yhteistyöstä. Erityiskiitoksen hyvästä työstä haluan antaa Data Groupin toimitusjohtajalle Timo Vileniukselle, joka on kehittänyt ketjun toimintaa määrätietoisesti ja visionäärisesti.

Piditkö julkaisusta? Jaa se verkostollesi!


<< Palaa julkaisuihin

Tilaa uutiskirjeemme

Saat ajankohtaista ja asiantuntevaa tietoa toimistosi arjen tehostamiseksi.