Kokkolan Pallo-Veikkojen Harri Heiermann: ”Joka pelistä irti kaikki mitä lähtee”


04.04.2019

Vuoden 2019 Veikkausliiga pyörähtää Kokkolan Pallo-Veikkojenkin osalta käyntiin huhtikuun alussa. Sitä on Kokkolassa odotettu lähes kolme pitkää vuosikymmentä. Kokkolan oma poika ja Konttoripisteen kummipelaaja Harri Heiermann odottaa omaa ensimmäistä Veikkausliigakauttaan toisaalta rauhallisin mielin ja toisaalta kuin tulisilla hiilillä.

- Kyllä jonkin verran jännittää, mutta se on sellaista hyvää ja odottavaa jännitystä. Lähdemme kauteen luottavaisin mielin, sillä harjoituskausi ja Suomen Cupin pelit ovat menneet hyvin. Nyt vain pisteitä keräämään, Harri Heiermann sanoo.

Harri Heiermann odottaa Veikkausliigakautta luottavaisin mielin.

KPV on juuri raivannut tiensä neljän parhaan joukkoon Suomen Cupissa hyvällä taistelupelillä Rovaniemellä. Se nostaa tunnelmaa Pallo-Veikkojen leirissä.

- Olemme saaneet hyvää itseluottamusta Cupin peleistä ja lähdemme tosi hyvällä fiiliksellä sunnuntain peliin, Heiermann vakuuttaa.

Sarjanousijan statuksesta murehtimatta KPV lähtee kauteen kunnianhimoisesti kuten kuuluukin. Ja luonnollisesti nälkä on kasvanut syödessä.

- Emme ole mitenkään virallisesti ääneen todenneet jotain tiettyä tavoitetta, mutta kyllä sellainen yhteinen käsitys meillä on, että vähintään paikkaa yläloppusarjassa lähdemme hakemaan ja mieluummin sarjan kärkipäähän.

Sarjajärjestelmä on Veikkausliigassa muuttunut ja syksyllä joukkueet jatkavat kahden pelatun kierroksen jälkeen joko yläloppusarjassa tai alaloppusarjassa. Heiermannilla ei ole asiaan vertailukohtaa, mutta hän uskoo että muutos on positiivinen.

- Olen kuullut jonkin verran, että kolmen kierroksen sarja oli aika raskas. Uskon että tämä on parempi, koska pelejä on vähemmän, mutta sitä kautta pelit ovat parempia. Kun pelaajat eivät ole aivan poikki koko ajan, pelin taso on luultavasti parempaa, Heiermann miettii.

Olemme todella halukkaita tekemään paljon töitä menestyksen eteen ja nappaamaan joka pelistä kaiken mitä irti lähtee.

Sarjanousijalta ei varmasti intoa tai asennetta puutu. Kun siihen vielä yhdistetään selkeä pelitapa, kasassa on toivottavasti menestysresepti.

- Kentälle menee tuoreella ja raikkaalla asenteella pelaava joukkue. Kun olemme vihdoin tälle tasolle päässeet, olemme todella halukkaita tekemään paljon töitä menestyksen eteen ja nappaamaan joka pelistä kaiken mitä irti lähtee, Heiermann lupaa Kokkolan futisyleisölle.

Taktisella puolella valmentajan kädenjälki näkyy Heiermannin mielestä selkeästi.

- Lähdemme siitä, että puolustamme tiiviisti. Pyrimme pallonhallintaan, mutta varsinkin pelinhallintaan. Pelinhallinta on varmasti paras sana. Pyrimme hallitsemaan peliä, vaikka meillä ei palloa olisikaan. Annamme vastustajan pitää palloa tietyillä alueilla, kunhan homma on meidän hallussa. Ja sitten kun meillä on pallo, pyrimme pitämään siitä laadukkaasti huolta.

Henkilökohtaiset tavoitteet myös korkealla


Heiermann on KPV:n kasvatti ja oman kylän poikana varmasti sellainen pelaaja, jota yleisö toivoo näkevänsä kentällä. Ja sinne tietysti jokainen kunnianhimoinen jalkapalloilija haluaakin.

- Omat tavoitteeni kaudelle lähtevät harjoituksista. Siellä minun pitää näyttää tasoni joka päivä. Sitä kautta haluan päästä pelaamaan niin paljon kuin mahdollista ja mieluiten avauskokoonpanossa. Kun pääsen pelaamaan, niin sitten pitää pelata niin, että siitä on etua joukkueelle ja sitä kautta itsellenikin. Konkreettisesti se saa näkyä vaikka niin, että ei ole ollenkaan haittaa jos tällä kaudella teen enemmän maaleja ja maalisyöttöjä. Sitä tilastoa lähden parantamaan, Heiermann suunnittelee.

Heiermannin harjoituskausi meni hyvin. Poissaoloja loukkaantumisten ja sairastelujen takia tuli hyvin vähän. Peliminuutteja talvikaudella sen sijaan tuli paljon. Se on hyvä merkki siitä, että oma paikka ja rooli joukkueessa on löytynyt.


Harri Heiermann sai Suomen Cupissa kivasti vastuuta talven aikana mm. KuPS:ia vastaan.


- Roolini joukkueessa on keskikentän keskustassa, johon meillä on tarjolla monta hyvää pelaajaa. Siinä on terve kilpailu pelipaikoista ja se näkyy hyvällä tavalla harjoituksissa joka päivä. Siihen keskikentälle meitä mahtuu yleensä kolme kerralla. Kaikkia tarvitaan ja toivottavasti oma rooli on ensi kaudella iso.

Kun pääsen pelaamaan, niin sitten pitää pelata niin, että siitä on etua joukkueelle ja sitä kautta itsellenikin.

Aiempina vuosina Heiermann on pelannut usealla pelipaikalla, mutta nyt taakse jäänyt talvikausi kielii siitä, että rooli on vakiintunut ja selkeytynyt.

- Tuntuu että juuri näin on. Itse olen ollut jo useamman vuoden sitä mieltä, että paikkani on keskellä, vaikka olen pelannut laiturina tai jopa laitapakkinakin välillä. Se on minun ominaisuuksilleni paras pelipaikka. Olen kuitenkin suhteellisen iso kaveri, jolla on pitkät jalat. Niillä ominaisuuksilla on hyvä katkoa syöttöjä ja voittaa pääpalloja siinä keskustassa. Ja sitä tarvittavaa taitoakin löytyy. Se on minun pelipaikka, Heiermann sanoo terveellä itseluottamuksella.

Lopulta jalkapallossa kyse on kuitenkin siitä, että valmentaja näkee asian samalla tavalla. Roolin vakiintuminen on ollut siinäkin asiassa positiivinen signaali.

- Jamo (KPV:n päävalmentaja Jarmo Korhonen) näkee minut jalkapalloilijana varmaan enemmän taiteilijatyyppinä kuin mitä omasta mielestäni olen, Heiermann naurahtaa hyväntuulisesti.

- Omasta mielestäni en ole taiteilijatyyppi, mutta se on totta että tykkään kuljettaa palloa. Välillä se on hyvä asia, välillä ei, mutta aina pitää pyrkiä pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Vahvuuksiani ovat kuljettaminen, syöttäminen ja laukominen. Pitää vain huolehtia siitä että pääsen käyttämään näitä vahvuuksiani. Samaan aikaan minulta kuitenkin löytyy taito pelata yksinkertaisesti. Kaksinkamppailuitakin voitan hyvällä prosentilla.

Kokkolassa Heiermannin lopullista läpimurtoa on odoteltu ja syksyn nousutaistelussa Heiermannin saama iso vastuu lämmitti monen mieltä. Mutta mies itse asettaa tavoitteita myös ensi kautta pidemmällekin.

- En sanoisi, että kyseessä on mikään vuoden tai edes kahden seuraavan vuoden tavoite vaan pitemmän ajan tavoite, jossa tavoitteenani on kehittyä niin paljon kuin mahdollista, pelata niin hyvällä tasolla kuin mahdollista ja niin hyvässä joukkueessa kuin mahdollista. Onko se sitten kotimaassa tai jopa ulkomailla, sen aika näyttää. Mutta koko ajan teen töitä sen eteen, että oma tasoni nousee, Heiermann sanoo päättäväisesti.



Kesällä kannustamaan Keskuskentälle


Keski-Pohjanmaan Konttoripiste ja Kokkolan Pallo-Veikot ovat solmineet kattavan yhteistyösopimuksen. Yhteistyösopimus tekee IT-palveluita päätuotteenaan tarjoavasta Konttoripisteestä yhden KPV:n merkittävimmistä yhteistyökumppaneista kaudelle 2019 ja Konttoripiste tuleekin varmasti yrityksenä näkymään paljon kokkolalaiselle jalkapalloyleisölle.

Mutta ennen kaikkea haluamme Pallo-Veikkojen yhteistyökumppanina muistuttaa, että runsaan yleisön antama tuki katsomoissa on äärimmäisen tärkeä asia Pallo-Veikoille. Sankoin joukoin siis kannustamaan KPV:tä keskuskentälle tällä kaudella!

Piditkö julkaisusta? Jaa se verkostollesi!


<< Palaa julkaisuihin

Tilaa uutiskirjeemme

Saat ajankohtaista ja asiantuntevaa tietoa toimistosi arjen tehostamiseksi.