Kokkolan Tiikerit pelaa nuoruuden innolla ja suomalaisella sisulla


04.12.2019

Keski-Pohjanmaan Konttoripiste on kuluvallakin lentopallokaudella yksi Kokkolan Tiikereiden pääyhteistyökumppaneista. Kausi 2019-2020 on jo kovaa vauhtia käynnissä ja Tiikerilauma jatkaa hyvällä meiningillä siitä, mihin viime kausi päätettiin.

Tiikerit pelaa suomalaisella sisulla ja nuoruuden innolla.

- Olemme viime vuoden tapaan liikkeellä vahvasti kotimaisella, nuorella, kehittyvällä ja nälkäisellä pelaajarungolla. Tulokset ovat olleet odotusten mukaisia, ehkä yksi tai kaksi voittoa enemmän olisi voitu ottaa. Mutta joukkueen ilme on ollut hyvä ja iloksemme yleisö on löytänyt Hollihakaan, Tiikereiden toiminnanjohtaja Jussi Jokinen sanoo.

Tiikerit on tänä vuonna Mestaruusliigan ainoa täysin kotimainen joukkue. Ja samalla myös päävalmentajana nuoren Mikko Keskisipilän näköinen joukkue.

- Pelaajamme ovat kehittyviä ja nuoria ja siinä kohtaa pitää mainita myös Mikko Keskisipilän panos valmentajana. Hän on tuonut joukkueeseen tekemisen meiningin ja hyvän ilmeen. Erityisesti puolustuspelissä näkyvä peräänantamattomuus on sellainen asia, josta myös yleisö tykkää. Tiikerit on varteenotettava vastustaja jokaiselle joukkueelle tässä liigassa, Jokinen kehuu.

Jokisen mukaan pelaajien ja valmennuksen välille on löytynyt mukava tasapaino. Keskisipilä tekee hyvää työtä.

- Mikko on päävalmentajan urallaan vasta alussa. Valmentajan ja joukkueen pelaajiston kehityskäyrät menevät samaan suuntaan. Se on hyvä merkki, että kummatkin tarvitsevat toisiaan mennäkseen uralla eteenpäin.

- Olemme myös tosi tyytyväisiä Mikon asenteeseen. Hän ymmärtää ne realiteetit, joilla seura toimii ja tekee niiden rajoissa todella hyvää jälkeä. On ilo työskennellä yhdessä, kun vallitsee yhteinen ymmärrys siitä, mitä voimme tehdä ja mitä emme. Sellaisen päätöksen olemme tehneet, että viimeiseksi karsitaan joukkueen harjoittelusta ja pelaamisesta. Tiikerit täyttää ammattilaisjoukkueen tunnusmerkit ja pelaajilla arjen täyttää lentopallo, Jokinen selventää.

Tiikereissä on ehkä kantapäänkin kautta ymmärretty, että pelkkä menestys ei tee autuaaksi. Realiteetit ovat olemassa, mutta niistä pitää mieluummin ottaa ilo irti kuin nähdä ne esteinä.

- Ei ole itsestään selvää, että Mestaruusliigaan pystyy kasaamaan uskottavan joukkueen täysin suomalaisista pelaajista. Olemme onnellisia, että olemme siinä onnistuneet. Ilmeisesti seurassa olemme tehneet pelaajien näkökulmasta oikeita asioita, koska tämän joukkueen runko oli kasassa jo maaliskuun lopussa.

- Jatkossakaan emme aio olla näistä pelaajista mustasukkaisia, vaan kehitämme heitä liigan huipulle, maajoukkueeseen ja toivottavasti ulkomaiden sarjoihinkin. Haluamme luoda seuralle sellaisen profiilin, että nuoret pelaajat näkevät tämän ponnahduslautana urallaan eteenpäin, Jokinen visioi.


Passari Anton Välimaa on Konttoripisteen kummipelaaja.

Millaisia tulevaisuuden toivoja tämän kauden Tiikereissä pelaa? Vaikka kyse on joukkuelajista, Jokinen nostaa esille muutaman yksilön.

- Näen, että kaikilla joukkueemme pelaajilla on tulevaisuutta vähintään kovana liigapelaajana. Sen verran kohdillaan kaikkien harjoitteluasenne on. Maajoukkueleirityksessä viime keväänä jo mukana olleet Niklas Breilin ja Jiri Hänninen ovat varmaankin tällä hetkellä ne kärkinimet. Konttoripisteen kummipelaaja Anton Välimaa on passarin tontilla ottanut huimia kehitysloikkia.

Kaksi lyhyttä ja neljä pitkää askelta menestykseen


Tiikereillä on selvät tavoitteet kuluvalle kaudelle ja myös pitemmällä tähtäimellä.

- Meillä on tälle kaudelle kaksivaiheinen tavoite. Ensin haluamme runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon. Se on realismia ja se on edistystä viime vuodesta. Jos pääsemme siihen joukkoon, pudotuspeleissä vastaan tulee runkosarjan kolmonen tai nelonen. Silloin realismia on pelata puolivälierissä tasainen ottelusarja ja päästä välieriin. Silloin pelaisimme jo mitaleista, Jokinen valaisee.


Peräänantamattomuus on sellainen asia, josta myös yleisö tykkää.

Jokinen on Tiikereiden toiminnanjohtajana nyt toista vuottaan ja tietää, että tavoitteita pitää asettaa myös kauemmaksi tulevaisuuteen. Työmaata riittää.

- Seuran kokonaisvaltaisessa kehittämisessä ykköstavoitteemme on vahvistaa myyntiorganisaatiota ja saada vastuunkantajiksi myös yrityselämässä meritoituneita henkilöitä, jotta saamme leveämpiä hartioita ja useampia vastuunkantajia seuran varainhankintaan. Lentopallon mittaluokassa Suomessa verkostot pitää olla kunnossa.

"Se on se viimeinen askel, jonka avulla Tiikerit pääsee valtakunnallisesti pelaamaan paikkaan, jossa seinät eivät estä seuran kehitystä."

- Toinen kehityskohteemme on ottelutapahtuma. Haluamme kehittää Hollihakaa yleisölle viihtyisämmäksi ja yrityksille houkuttelevammaksi kohtaamispaikaksi. Tätä varten olemme kehittäneet Tiikeriklubin yritysten kohtaamispaikaksi ja se on saanut yhteistyökumppaneilta positiivisen vastaanoton. Parissa vuodessa saamme kehitettyä siitä varsin toimivan konseptin.

- Kolmanneksi etsimme resursseja ottelutapahtuman sisällön monipuolistamiseen. Olemme sopineet yhteistyöstä ammattikorkeakoulu Centrian kanssa. Centrian opiskelijat pääsevät otteluihimme ilmaiseksi ja toivomme, että sieltä löytyy kiinnostuneita ihmisiä rakentamaan ottelutapahtumiin sisältöä.

- Neljäs kehitysasia on tulevaisuudessa siintelevä hybridiareena. Se on se viimeinen askel, jonka avulla Tiikerit pääsee valtakunnallisesti pelaamaan paikkaan, jossa seinät eivät estä seuran kehitystä. Hollihaka on ollut meille hyvä kotiluola ja se joustaa mukavasti katsomoiden suhteen. Mutta reilulla 800 ihmisellä se on jo aika tukossa ja viihdyttävien palveluiden varmistaminen on haaste.

- Ensin meidän pitää kuitenkin laittaa omat palikat järjestykseen niin, että sitten kun hybridiareenalle pääsemme, meidän on itse helppo siirtyä sinne ja olemme myös vakuuttaneet yleisön niin, että areena saadaan täyteen. Koska yrityksiltä saatava euromäärä on rajallinen, meille ainoa realistinen lisätulo on lipputulojen kasvattaminen. Hintoja nostamalla emme sitä voi tehdä, Jokinen summaa.

Tiikereissä suunnitellaan tulevaisuutta vakaan, maltillisen kasvun tiellä. Jos talous ja markkinointi sallivat, urheilullisiakin tavoitteita voidaan viilata vielä kunnianhimoisemmiksi. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii sitä, että nykyisen joukkueen runko saadaan pidettyä kasassa pari vuotta ja yhteistyö alueen yritysten kanssa sujuu.

- Olemme iloisia yhteistyöstä Konttoripisteen kanssa ja toivomme, että tämä jatkuu pitkäaikaisena molempia hyödyttävänä yhteistyönä, Jokinen suunnittelee.

Konttoripisteen yrittäjä Tuomo Lahti muistelee, että Konttoripiste on tehnyt yhteistyötä Tiikereiden kanssa jo vuodesta 2013 saakka.

- Olemme halunneet olla mukana nostamassa ja tukemassa kokkolalaista lentopalloa. Lentopallolla on vahvat perinteet niin Kokkolassa kuin maakunnassakin ja Tiikerit on vahvasti maakuntaa yhdistävä joukkue. Etenkin tänä vuonna se näkyy, kun pelataan kotimaisin voimin ja toista vuotta jatkavan, maakunnan oman valmentajan luotsaamana. Yhteistyökumppanina olemme myös iloisia, että joukkueella on vahva taustatiimi, joka tekee tinkimätöntä työtä seuran eteen, Lahti sanoo.

Piditkö julkaisusta? Jaa se verkostollesi!


<< Palaa julkaisuihin

Tilaa uutiskirjeemme

Saat ajankohtaista ja asiantuntevaa tietoa toimistosi arjen tehostamiseksi.